torstai 4. helmikuuta 2010

Töitä vai eläkkeitä?

Omakohtaisesti kokeneena silppu- ja pätkätyö- sekä työttömyysaikoja haluan tuoda muutaman seikan yhteiskuntakeskusteluun. Nyt keskustellaan pääasiassa kansanedustajien toilailuista ja puhemieskurista, mutta myös eläkeiän nostamistavoitteista. Työvoimapulakeskustelu on jäänyt taka-alalle massatyöttömyyden aikana.

Suomessa on mietittävä, mitä halutaan. Halutaanko sitä, että meillä on jatkuva yli 10 prosentin työttömyys ja unohdetaan työttömät oman onnensa nojaan sillä ajatuksella, että jokainen on oman onnensa seppä. Unohdetaanko hyvinvointiyhteiskunta ja -valtio sanomalla, että työtön on itse vastuussa työttömyydestään, koska ei omaa oikeaa koulutusta, työkokemusta, suhteita, kyynärpäätaktiikkaa tai muita avuja?

Töitä ei ole tarjolla, eikä niitä tule syntymäänkään kaikille, jos ei jotain radikaalia tapahdu. Jokaiseen avoinna olevaan työpaikkaan on kymmeniä, jopa satoja hakijoita. Avoinna olevaan tehtävään valitaan usein jo samassa organisaatiossa oleva tai toisessa työpaikassa työskentelevä työnhakija. "Avoinna" -ilmoitus on aika usein pelkkää "kosmetiikkaa".

Yhteiskunnallista keskustelua käydään unohtaen se seikka, että työttömyys ja syrjäytyminen lisääntyvät koko ajan, erityisesti nuoret ovat ahtaalla, ja moni mittailee katuja ilman koulutusta tai otetta elämään ja arkeen. Aletaanko jakaa olemassa olevia töitä ja palkkoja niin, että suurempi osuus työikäisistä voisi olla palkansaajia? Ylisuuria palkkoja ja etuuksia voi aivan hyvin leikata. Mm. valtiovarainministeriön johtajienkin palkoista ja eduista voisi jäädä yli kolmannes jonkun työttömän maisterin palkkaan. Yksi vaihtoehto on, että löydämme uutta suurimittaista tuotantoa, jota jotkin tahot haluavat ostaa. Koulutuspolitiikka on yksi asia, emme voi kouluttaa jatkuvasti ihmisiä suoraan kortistoon ja aloille, joilla ei ole töitä, ei edes näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa.