Elämän tarkoitus

Mikä on elämän tarkoitus, miksi ihmiset elävät, mikä on heidän elämänsä tavoite tai miksi koko maailma on olemassa.

Hyvä elämä, elämisen taito, taito elää on se, mihin kaikki pyrkivät. Hyvä elämä ja onnellisuus ovat tavoittelemisen arvoisia asioita. Ihminen voi menestyä monella tavalla. Tasapainoinen ihminen voi saavuttaa onnellisuuden, joka on merkki hyvästä elämästä. Itselle riittävä onnellisuus ei vaadi paljon. Ulkoinen vauraus on yhtä työlästä saavuttaa kuin sisäinenkin, mutta sisäinen on laadultaan pysyvämpää ja onnellisuuden tae.

Hyvinvoinnin osa-alueita ovat terveys, toimeentulo, tasapainoinen ja turvallinen elämä, ihmissuhteet, tavoitteet ja päämäärät. Itsensä kannalta kannattaa katsoa tarkkaan, mihin lähtee mukaan. Toiset hankkeet ovat korvaamattomia mahdollisuuksia, toiset ehkä vaarallisiakin sivuaskelia.

Myönteisyys on viisaan tunnusmerkki. Myönteisyys antaa uskoa elämään, itseensä ja mahdollisuuksiinsa onnistua.

Osaaminen liittyy viisauteen. Kykyjä on monenlaisia ja kaikki ne perustuvat jonkinlaiseen osaamiseen. Osaaminen on korvaamaton menestystekijä. Myös elämäntaito on osaamista. Viisaus edellyttää ymmärryskykyä ja sietokykyä sekä rauhallisuutta ja itsehillintää.

Oppiminen on tärkeää osaamisen kannalta, ja ilman osaamista ei tule toimeen. Osaamiselta odotetaan nyky-yhteiskunnassa yhä enemmän. Oppivainen on myönteinen, avoin ja rohkea. Uudet asiat saattavat olla ensin vieraita ja aiheuttaa ehkä ahdistustakin.

Vastuun kantaminen toisesta ihmisestä on aivan yhtä tärkeää kuin vastuun ottaminen jostakin työstä tai asiasta. Oikeudenmukainen ja reilu ihminen toimii toisen ihmisen hyväksi ja arvostaa toisia.

Tavoitteita on maailma täynnä. Jos aikoo saavuttaa jotain, on oltava suunta. Ihmisen henkinen tasapaino on kytköksissä toimintaan ja motivaatioon. Pelkkä ”lungisti ottaminen” eivät kauan miellytä, vaikka silloinhan ihminen on eräänlaisessa tasapainossa. Ahkeruus koituu omaksi ja kaikkien hyväksi.

Nykyeduskunnan koostumus murrosvaalien tulos

Eduskunta naisistuu vaali vaalilta

Naisten osuus on noussut yhteiskunnan eri osa-alueilla, myös päätöksenteon huipulla. Eduskunta on ollut kansainvälisesti vertaillen varsin naisvaltainen, vaikka naiskansanedustajien määrä onkin ollut pienempi kuin mieskansanedustajien. Eduskunnassa istuu tällä hetkellä ennätykselliset 86 naista.
Kansanedustuslaitoksen tärkeimmät tehtävät ovat tulleet entistä enemmän naisten ulottuville. Nykyisessä eduskunnassa valiokuntien puheenjohtajiksi valittiin kuusi naista ja kymmenen miestä. Varapuheenjohtajiksi valittiin kahdeksan mieskansanedustajaa ja kahdeksan naiskansanedustajaa.

Eduskuntaryhmien uusiutuminen voimistuu murrosvaaleissa

Parlamentaarinen kokemus mahdollistaa asioihin vaikuttamisessa tärkeiden johtotehtävien saamista ja asiantuntemuksen kertymistä sekä auttavat luomaan politiikassa tärkeitä luottamussuhteita ja kilpailemaan uudelleenvalinnasta uusien kansanedustajaehdokkaiden kanssa.

Noin kolmannes kansanedustajista on vaihtunut neljän vuoden välein. Vuoden 2011 eduskuntavaalien tuloksena eduskunnan koostumus muuttui keskimääräistä enemmän, sillä uusia kansanedustajia valittiin 75 (37,5 %). Yhdeksän kansanedustajaa teki paluun oltuaan poissa edelliseltä vaalikaudelta.

Kolmen suuren sijaan eduskunnassa on nyt neljäs suuri puolue, sillä Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi 34 uudella kansanedustajalla 39 paikkaan, myös Vasemmistoliiton ja Kokoomuksen eduskuntaryhmiin valittiin runsaasti uusia kasvoja.

Valtiopäiväkokemus laskee puoluekartan murroksessa

Eduskunnassa vallitsee senioriteettiperiaate, ”nokkimisjärjestys”, kansanedustajien välinen hierarkia, jota mitataan valtiopäiväkokemuksella, valtiopäivien lukumäärällä.
Eduskunnan koostumuksen muuttuessa voimakkaasti kansanedustajien keskimääräinen valtiopäiväkokemus on laskenut. Istuvien kansanedustajien keskimääräinen valtiopäiväkokemus on nyt alle kahden vaalikauden pituinen eli 6,4 valtiopäivät.
Eduskuntaryhmien uusiutuminen vaikuttaa myös johtotehtävävalintoihin. Eduskuntaryhmät valitsevat kansanedustajat suureen valiokuntaan ja 15 erikoisvaliokuntaan koko vaalikaudeksi. EU-valiokuntana toimivaan suureen valiokunta ja tärkeisiin erikoisvaliokuntiin, kuten ulkoasiain-, valtiovarain- ja perustuslakivaliokuntaan, ja valiokuntien johtotehtäviin on valittu valtiopäiväkokemuksella mitattuna keskimääräistä kokeneempia kansanedustajia. Valiokuntapuheenjohtajien keskimääräinen valtiopäiväkokemus on11,6 valtiopäivät. Kahdella perussuomalaisella valiokuntapuheenjohtajalla ei ole aikaisempaa kokemusta kansanedustajuudesta. Myös valiokuntien varapuheenjohtajien parlamentaarinen kokemus on ollut keskimäärin korkeampi kuin riviedustajien.

Satakunta kaipaa yhteistyötä

Alkaa olla kohtalon hetket Porille ja Satakunnalle. Vaarana on, että tämä seutu jää taantuvien seutukuntien joukkoon, kuten ministeri Virkkunen toi esille.

Korkea työttömyys, nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys sekä syrjäytyminen vaivaavat erityisesti maakunnan keskusta, Pori. Porin pitäisi ottaa tämän seutukunnan kehityksen veturin rooli, mutta vaikeaa se on ollut ja on. Poria ja maakuntaa vaivaa yhteistyön ja yhtä köyttä vetäminen puute. Poria hallitsevat kaksi suurta puoluetta ja maakunta se kolmas suuri puolue, ainakin vielä. Valta-asemien ja nepotismin varjelu on kukoistanut. Yhteistyö keskuskaupungin ja maakunnan välillä ei ole toiminut, karhukaupunkia katsotaan karsaasti, eikä varmasti syyttä. Pori on jäänyt valtion budjettirahojen ja investointien jaossa lapsipuolen asemaan. Porin kohtalon kysymys on yhteistyö maakunnan kanssa.

Tilastojen avulla saadaan näyttämään asiat hyviltä, kun mm. työttömyysastetta ja työttömyyden laatua tai työpaikkojen määrää ja laatua ei oteta huomioon. Huoltosuhteen korjaamiseen löydetään tasan yksi keino: kuntaliitokset. Ikäluokat pienenevät, vanhusväestön osuus kasvaa, tarvitaan työntekijöitä mm. hoivasektorille. Toisten ammattien tarve vähenee, toisten lisääntyy. Syntyykö uusia työpaikkoja ylipäätänsä, vai korvaavatko ne vain poistuneet työpaikat ja tarvitaanko lisää tekijöitä? Tulevaisuuden työt ja työhön tarvittavat kädet jaetaan uudelleen, tarvitaanko lisää työvoimaa ja mihin työvoimapula iskee. Jätetäänkö yli 10 prosenttia työvoimasta käyttämättä aktiiviseen toimintaa ja alueen kehitystasomittausten ulkopuolelle?

TE-toimistojen tehtävät nyt ja tulevaisuudessa

Työvoimatoimistot, työnvälitystoimistot, ”työkkärit” herättävät kuulijassaan monenlaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Nykyiset TE-toimistot ovat toimineet jo kolmisen vuotta valtion viranomaisena hoitaen työnhakijoiden työllistymiseen ja toimeentuloon liittyviä moninaisia asioita. Tehtävä on katsottu tärkeäksi, ja niinpä työvoiman suojelusta on lainsäätäjän toimesta säädetty Suomen perustuslakiinkin oma pykälä.

Mikä on fyysisten TE-toimistojen rooli tulevaisuudessa, kun yhä suuremmassa määrin työn hakeminen, työllistymispolkujen löytäminen sekä erityisesti työttömyyteen ja työttömyysturvaan liittyvä hallinto hoidetaan sähköisissä järjestelmissä ja nimenomaan työnhakijan oman aktiivisuuden kautta? Mikä on TE-toimistojen palveluiden taso, tarkoitus ja mitoitus nimenomaan palveltavan asiakaskunnan ja veroeurojen tuottavuuden kannalta? Työnhakijoiden omaa aktiivisuutta, yhteydenottoja, avoimia ja kohdennettuja hakemuksia sähköisille asiakirjapohjille sekä masinoitua CVnettiä yms. korostetaan työnhakusuunnitelmia tehdessä. Ns. piilotyöpaikkoja ja ”suhteiden” kautta täytettäviä työpaikkoja on yhä enemmän, ne eivät edes näy työhallinnon rekistereissä ja sivustoilla.

Työvoiman lisääntyvä tarve keskittyy Etelä-Suomeen ja kasvukeskuksiin, joissa myös eri rekistereissä avoinna olevien työtehtävien kirjo on monialaisempaa ja monipuolisempaa kuin muualla maassa.

Laajeneva talouskriisi muuttaa työvoiman tarvetta. Erityisesti pitkittyvä työttömyys syrjäyttää ja on syrjäyttämässä vielä aika monia (työ)elämästä. Työllistämispolkujen läytäminen ei ole pelkästään hallinnointia.

Hallinto siirtyy tietoverkkoihin – miten käy dokumenttien?

Organisaatiomuutokset haastavat tietojen ja dokumenttien hallinnan


Organisaatioprosessit ja niiden kuvaukset, organisaatioiden käsittelemien tietojen sähköinen säilyttäminen, tiedon elinkaaren hallinta ovat osa tämän päivän hallinnon kehittämistä.

Asiakirjat ovat hallinnon perusta. Tämä päivänä asiakirjallinen tieto on yhä useammin pelkkä merkkijono sähköisessä tietojärjestelmässä. Viranomaistiedot ja viranomaisten asiakirjat kulkevat sähköisessä järjestelmässä, tai dokumentti kirjoitetaan ja tallennetaan tiedostomuodossa jollekin tietovälineelle, kuten tietokoneen kovalevylle, muistitikulle tai optiselle tietovälineelle. Dokumentista tulostetaan mahdollisesti jossain elinkaaren vaiheessa paperiversio tiettyyn käyttötarkoitukseen. Näin ei lähestulkoon aina tapahdu, vaikka asiakirja olisi määrätty säilytettäväksi viranomaisen arkistossa, vaan se jää pelkästään tiedostomuotoisena sähköiselle tietovälineelle.

Julkisissa organisaatioissa on sähköisiä tietojärjestelmiä, joissa syntyy asiakirjoja ja joissa käsitellään henkilötietoja. Julkisen sektorin organisaatiot ovat siirtymässä nopealla tahdilla toiminnan tehostamisen ja kustannustehokkuuden takia käyttämään operatiivisia tietojärjestelmiä. Tietojärjestelmissä syntyvistä ja sähköisesti tallennettavista asiakirjoista on osa määritelty pitkään eli 10 vuotta tai jopa pysyvästi säilytettäviksi eli arkistoon siirrettäviksi. Arkistolaki sekä julkisuuslaki ja -asetus määrittelevät pelisäännöt sille, miten julkisen sektorin asiakirjoja käsitellään ja arkistoidaan, olivatpa ne sitten laadittu sähköiseen muotoon tai perinteellisemmin paperille. Organisaatiot laativat asiakirjojen käsittelyä ja säilytystä varten arkistonmuodostussuunnitelman (AMS), jossa säädetään arkistolaissa. Asiakirjallisesti tietojen käsittelyä ja luovutusta säädellään myös tietosuojalainsäädännöllä.

Organisaatiolla on asiakirjojen säilyttämisvelvoite. Asiakirjoja ei säilytetä ja arkistoida turhan takia, vaan asiakirjallisia tietoja säilytetään oikeusturvan takia. Organisaatiot tarvitsevat asiakirjallista tietoa erityisesti omaan käyttöönsä. Myös tutkimukselliset ja historiankirjoitukseen liittyvät seikat ohjaavat asiakirjojen pidempää tai pysyvää säilyttämistä, mutta vain n. 15 % asiakirjoista säilytetään pysyvästi.

Sähköisissä tietojärjestelmissä käsiteltyjen ja tallennettujen pitkään ja pysyvästi säilytettävien asiakirjojen kerääminen arkistoon on organisaatiossa huolehdittava arkistolain määräysten mukaisesti. Arkistolaissa on määräykset mm. asiakirjojen säilyttämisestä arkistokelpoisilla menetelmillä ja arkistotiloista..

Organisaatiot voivat nykyään tallentaa pysyvästi säilytettävät asiakirjat myös sähköisesti, mutta siihen tarvitaan erillinen arkistolaitoksen lupa.

Tietojärjestelmäprojekteja on johdettava edestä

Tietojärjestelmiä otetaan käyttöön organisaatioissa kiihtyvällä tahdilla. Projektit vaativat toimivaa organisaatiorakennetta, muutoshalukkuutta ja muutoksen hallintaa sekä johdon ohjausta ja tukea. Ilman johdon tukea toimintatavan muutos ei tapahdu luontevasti, vaan muutoksen kautta saatetaan joutua lähtötilannetta huonompaan tilanteeseen.

Tietojärjestelmäsovellusten käyttöönottoprojektit edellyttävät erityisesti organisaation valta- ja vastuusuhteiden selkeyttä sekä kaikkien ammattiryhmien sitoutumista ja sitouttamista muutokseen ja uusien toimintatapojen omaksumista. Tietojärjestelmäprojektit vaativat onnistuakseen myös realistisen toteuttamisaikataulun ja riittävät henkilöresurssit. Resursseja tarvitaan erityisesti henkilökunnan koulutukseen ja muutosvastarinnan hallintaan.

Tietojärjestelmiä hankitaan ratkaisuksi johonkin organisaation yksittäiseen toimintoon. Kokonaisvaltainen tietojärjestelmien suunnittelu ja organisaatiostrateginen näkemys on usein puutteellista. Tietojärjestelmän hankkimisen jälkeen varsinainen suunnittelu ja käytön kehittäminen jäävät usein puolitiehen.

Sähköinen hallinto pyrkii tehokkuuteen ja toimintavarmuuteen

Sähköisellä hallinnon on monia hyviä puolia. Hallinnon virtaviivaistamisella ja hallintoasioiden sähköisellä käsittelyllä tavoitellaan yhtenäisiä käsittelykäytänteitä ja organisaatiotehokkuutta. Sähköisillä tietojärjestelmillä tuetaan myös entistä enemmän organisaatioprosessien toteuttamista päämäärä- ja yhä enemmän myös asiakaslähtöisesti.

Sähköinen hallinto säästää aika- ja henkilöresursseja, asiat käsitellään ja päätetään nopeammin pienimmillä henkilöresursseilla. Tieto on saatavilla ja organisaation käytettävissä tehokkaammin ja nopeammin.

Sähköisiin tietojärjestelmiin siirtyminen tapahtuu usein samanaikaisesti isohkojen organisaatiomuutosten kanssa, jolloin siirtymävaiheesta uuteen organisaatiorakenteeseen tai organisaation yhdistämisistä tai lakkauttamisista tulee entistä haastavampia.

Tietojärjestelmäprojekteja ohjaa arkisto- ja julkisuuslainsäädännön määräykset siitä, että asiakirjallisten tietojen arkistoinnista huolehtiminen on julkisen organisaation vastuulla.

”Pakkopullasta” tiukempiin kielitaitovaatimuksiin

Pakkoruotsikeskustelu käy taas kuumana. Suurin osa kouluaineista on ainakin jollekin pakkoa ja pakkopullaa.

Pakollisesta ruotsin kielen opetuksesta voitaisiin kyllä luopua, mutta samalla tulisi tiukentaa valtion tehtäviin ja yksi-/kaksikielisiin kuntiin rekrytoitavan henkilöstön kielitaitovaatimuksia vastaamaan perustus- ja kielilain normeja, jolloin ruotsinkielisten palvelut olisivat turvatut Suomessa. Näin saataisiin valtiolle ja kuntiin todellisia ruotsin kielen taitajia. Tällöin myös opiskelijat tietäisivät, että ruotsin kielen taitoon kannattaa satsata opiskeluaikana kiristyvillä ja kilpailluilla työmarkkinoilla.

Näennäisrekrytointia (Rekrytering på låtsas)

Työvoimaa on tarjolla riittävästi. Mitään laajamittaista työvoimapulaa ei ole näkyvissä. Työmarkkinamme ovat nopeassa tahdissa kansainvälistymässä ja muuttumassa kontrolloimattomiksi. Merkillisintä on, että myös verottaja on jäämässä jälkijunaan.

Julkisissa organisaatioissa tapahtuu yhdistymistä, lakkauttamista, ulkoistamista ja toiminnan tehostamista siinä määrin, että tulevaisuudessa tarvitaan vähemmän tekijöitä ja työvoimaa. Työvoima kilpailee tänä päivänä keskenään rajusti, paikkaa kuin paikkaa hakee kymmeniä, jopa satoja innokkaita työnhakijoita.

Työhakemukset ovat vielä pitkälti paperimuotoisia, kymmeniä kiloja paperia saattaa kulkea byrokratian rattaissa ”avoinna olevaa” työpaikkaa kohden. Väitän, että ihan turhaan. Julkisten organisaatioiden avoimiksi julistamat tehtävät täytetään jo etukäteen tiedossa olevilla hakijoilla, useimmiten organisaatioiden sisältä. Tähän on tietysti määräyksiä olemassa, sen taakse päästään piiloon, ”pakko laittaa auki, kun niin on määrätty”. Julkinen sektori voisi ottaa mallia yksityiseltä sektorilta, joka ei turhaa laita auki paikkoja, vaan selvittää ensin oman väen halukkuuden auki olevaan tehtävään.