sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Viranomaiset tehostavat potilastietojen käsittelyä
Rekisterinpitäjinä toimivat terveydenhuollon viranomaiset ylläpitävät, käsittelevät ja säilyttävät salassa pidettäviä asiakas- eli potilastietoja potilastietovarannoissaan. Julkisten viranomaisten toimintaa ohjaava hyvän hallinnon -käsite edellyttää sähköisten palvelujen kehittämistä tietoyhteiskunnassa. Tietojen hallinta on osa hyvää hallintoa. Miten potilastietoja tallennetaan potilastietovarantoihin? Löytyvätkö hoitotoimenpiteiden merkinnät ja kirjaukset potilastietojärjestelmistä? Arkipäiväinen kokemus osoittaa, että oikea tai laadukas tieto ei aina päädy viranomaisen asiakirjaan. Viranomaisasiakirjojen käsittelyssä on ollut puutteita, on tieto sitten manuaalisesti tai sähköisesti käsiteltyä. Tietoa on myös ollut vajavaisesti käytettävissä. Tarvittava tieto ei ole kulkenut jouhevasti viranomaisten välillä. Salassapitosäädökset ovat olleet ”kankeita” tapauksissa, joissa tiedon olisi pitänyt ehdottomasti olla eri sektoriviranomaisten käytössä. Sosiaali- ja terveyshallinnon organisaatioissa tiedon hallinnan ja käsittelyn saatavuus, oikea-aikaisuus, oikeellisuus, valvonta ja yhteistoiminnallisuus ovat ensiarvoisen tärkeitä tekijöitä toiminnan tehokkuuden näkökulmasta. Julkisen hallinnon lainsäädäntöön sidottujen palveluihin ja niiden kehittämiseen kohdistuu niukkoina aikoina tehokkuuden, innovatiivisuuden ja läpinäkyvyyden vaatimuksia. Julkisuuslainsäädännön nojalla viranomaisten on huolehdittava tietojärjestelmiensä ja asiakirjojensa laadusta ja saatavuudesta. Hallinnon ja toiminnan tietojärjestelmiä pitää integroida, rakentaa yhteistä arkkitehtuuria julkisen vallan organisaatioiden sisälle ja välille. Organisaatioiden sähköisten tietojärjestelmien hankinta on ollut aivan liian pirstoutunutta. Kattavilla tietojärjestelmillä ja palveluväylillä edistetään hyvän hallinnon ja tiedonhallinnan toteuttamista. Suomessa on ollut jo parin vuoden ajan ollut käynnissä sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (Kaste). Kaste-ohjelma on yksi monista sähköisen tiedonhallinnan ja asioinnin projekteista, ja sen avulla tavoitellaan suomalaisen sosiaali- ja terveyspolitiikan uudistamista. Valtioneuvosto vahvisti Kaste-ohjelman neljäksi vuodeksi. Käytettävissä on hankerahaa yhteensä noin 70 miljoonaa euroa vuosina 2012—2015. Sosiaali- ja terveysministeriö on vastannut ohjelman strategisesta johtamisesta sekä säädösvalmistelusta ja ohjelman toteutumisesta eri organisaatioissa. Kaste-ohjelmaan on sisällytetty potilastietojen käsittelyyn liittyvä (KanTa-), sosiaalihuollon asiakastietojen käsittelyyn liittyvä (KanSa-) ja kansalaisten sähköisiä palveluita kehittävä SaDe-hanke sekä mm. eResepti- ja eArkisto-tietojärjestelmät. Kaste-ohjelmalla on suurisuuntaiset tavoitteet luoda yhtenäisiä palveluväyliä hyvinvointiyhteiskunnan, demokratian ja palvelujen toiminnan näkökulmasta. Tarkoituksena on kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja maan eri osien ja eri kansankerrosten välillä sekä järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet ja palvelut asiakasnäkökulmasta, mm. nopeuttamalla ja helpottamalla asiointia. Rahasta on pulaa eri sektoreilla, ja taloudellinen niukkuus ohjaa tätäkin kehittämistä, siksi tavoitteena on samalla parantaa julkishallinnon tuottavuutta ja tuoda organisaatioille näkyviä säästöä, mikä omalta osaltaan luo yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Kaste-ohjelmassa on kaiken lisäksi kysymys tavoitteellisesta organisaatiojohtamisesta ja työhyvinvoinnista. Hyvällä organisaatiojohtamisella turvataan toimivat julkiset palvelut samalla kun saadaan rekrytoitua osaavaa ja hyvinvoivaa henkilöstöä. Ohjelmalla tavoitellaan taloudellisesti kestäviä ja toimivia kokonaispalvelurakenteita, joissa tietojärjestelmät toimivat paremmin ja integroidummin asiakkaiden ja ammattilaisten tukena laajasti koko hallinnon kentällä. Tietojamme kerätään ja tallennetaan lukuisiin viranomaisten ja yritysten tietojärjestelmiin ja rekistereihin. Kansalaisten kannattaa olla kiinnostunut omista tiedoistaan tietojärjestelmissä ja asiakirjoissa. Lainsäädännön nojalla jokaisella on oikeus tarkistaa omat tietonsa ja saada väärät ja puutteelliset tiedot oikaistuiksi (rekisteröidyn tietojen tarkastus- ja korjaamisoikeus).
torstai 11. heinäkuuta 2013
Hienoa, kun toimii
Hyvinvointiyhteiskunnan laatua ja toimivuutta testataan ja mitataan sillä, míten sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat. Terveys on ihmiselle kaikkein tärkein asia, mikä saattaa silloin tällöin unohtua. Laadukkaat. toimivat ja joustavat sosiaali- ja terveyspalvelut takaavat sen, että Suomi jatkossa menestyy tasa-arvoisena maana. Sosiaali- ja terveyspalveluihin pitää olla kaikilla kansalaisilla samanlaiset oikeudet.
Hyvästä palvelusta ja toiminnasta pitää antaa kiitosta. Sain osakseni toimivaa palvelua Porin Otavankadun terveysasemalla. Siitä kiitos. Joustavuutta toimintaa tuo uusi E-reseptipalvelu, jossa lääkärin koneelta menee resepti suoraan mihin tahansa suomalaiseen apteekkiin "linjoja pitkin", reseptit samalla arkistoituvat. Kannattaa kuitenkin tutustua E-reseptitoiminnon osalta omiin oikeuksiin ja toiminnan reunaehtoihin.

Viranomaistietojen käsittelyssä toivomisen varaa
Viime aikoina on keskustelu vilkkaasti viranomaisten keräämistä
asiakirjallisista tiedoista ja salaisiin tietoihin kohdistuneista
tietovuodoista sekä suoranaisista urkintatapauksista.
Julkisia tehtäviä suorittavien viranomaisten velvollisuus on kaikessa
hallintotoiminnassaan noudattaa hyvää tiedonhallintatapaa. Hyvä
tiedonhallinta- ja käsittelytapa koostuu asiakirjojen julkisuudesta,
asianmukaisesti järjestetystä asiakirjahallinnosta, kansalaisten
mahdollisuudesta sähköiseen asiointiin, viranomaistallenteiden
tietosuojasta ja tietojärjestelmien tietoturvasta sekä asioiden
valmistelun ja päätösten tiedottamisesta.
Viranomaistoiminta ja päätöksenteko perustuvat asiakirjalliseen
tietoon, joka on joko paperimuodossa tai nykyaikaan yhä useammin
sähköisessä muodossa, mm. erilaisissa tietojärjestelmissä ja
rekistereissä. Keskeinen käsite Julkisuuslaissa on viranomaisen
asiakirja. Viranomaisen asiakirja on joko viranomaiselle
viranomaisasiassa lähetetty asiakirja tai viranomaisen laatima
asiakirja tietovälineestä riippumatta.
Viranomaisten paperiset asiakirjat ja asiakirjallinen tieto
sähköisissä tietojärjestelmissä ja niiden käsittely on Perustuslain
nojalla suojattu niin, että rekisteröidyn yksityiselämä ja
perusoikeudet on turvattu.
Viranomaisasiakirjatietojen julkisuutta ja salassapitoa sekä tietojen
luovuttamista niistä säätelevät Julkisuuslaki ja Henkilötietolaki sekä
koko joukko sektorikohtaisia erityislakeja. Jokaisella on oikeus saada
julkinen tieto sekä tarkistaa ja korjata itseä koskevat tiedot.
Julkisuuslaki määrittelee tietojen julkisuuden ja saatavuuden sekä
salassapidon periaatteet. Suurin osa viranomaistiedoista on julkista,
vain osa on salaista. Julkisuuslain lähtökohta on, että viranomaisten
käsittelemät asiakirjalliset tiedot ovat julkisia, mikäli
Julkisuuslaissa tai erityislaeissa ei ole perusteita tietojen
salassapidolle Mm. arkaluonteiset henkilötiedot ovat salassa
pidettäviä.
Asiakirjahallinto ja arkistotoimi muodostavat hyvän
tiedonhallintatavan kivijalan. Viranomaisia velvoitetaan laatimaan
suunnitelmia hyvän tiedonhallintatavan saavuttamiseksi ja noudattamaan
niitä. Viranomaisten asiakirjahallintoa ja arkistointia säätelevä
Arkistolaki täyttää pian 20 vuotta. Viranomaisen velvollisuus on
Arkistolain nojalla laatia ja ylläpitää asiakirjatiedoistaan
arkistonmuodostussuunnitelmaa ja arkistoluetteloa, joiden avulla tieto
löytyy helpommin viranomaisen arkistosta.
Arkistonmuodostussuunnitelmaan luetteloidaan myös salassa pidettävät
asiakirjat ja salassapidon lainsäädännölliset perusteet.
Hyvän tiedonhallintatavan velvoitteesta huolimatta viranomaisten
tiedonhallinnan ja -käsittelyn suunnittelu ja toteutus ovat aika usein
”retuperällä”. Asiakirjahallinnon suunnittelu edellyttää henkilökunnan
perehdytystä, toimivia käytäntöjä ja ohjeistusta, riittäviä resursseja
ja vastuunjakoa sekä valvontaa. Näistä usein nipistetään
resurssipuutteeseen vedoten.

maanantai 10. joulukuuta 2012
Elämän tarkoitus
Mikä on elämän tarkoitus, miksi ihmiset elävät, mikä on heidän elämänsä tavoite tai miksi koko maailma on olemassa.
Hyvä elämä, elämisen taito, taito elää on se, mihin
kaikki pyrkivät. Hyvä elämä ja onnellisuus ovat tavoittelemisen arvoisia
asioita. Ihminen voi menestyä monella tavalla. Tasapainoinen ihminen voi
saavuttaa onnellisuuden, joka on merkki hyvästä elämästä. Itselle riittävä onnellisuus
ei vaadi paljon. Ulkoinen vauraus on yhtä työlästä saavuttaa kuin sisäinenkin,
mutta sisäinen on laadultaan pysyvämpää ja onnellisuuden tae.
Hyvinvoinnin osa-alueita ovat terveys, toimeentulo,
tasapainoinen ja turvallinen elämä, ihmissuhteet, tavoitteet ja päämäärät.
Itsensä kannalta kannattaa katsoa tarkkaan, mihin lähtee mukaan. Toiset
hankkeet ovat korvaamattomia mahdollisuuksia, toiset ehkä vaarallisiakin sivuaskelia.
Myönteisyys on viisaan tunnusmerkki. Myönteisyys antaa
uskoa elämään, itseensä ja mahdollisuuksiinsa onnistua.
Osaaminen liittyy viisauteen. Kykyjä on monenlaisia ja
kaikki ne perustuvat jonkinlaiseen osaamiseen. Osaaminen on korvaamaton
menestystekijä. Myös elämäntaito on osaamista. Viisaus edellyttää ymmärryskykyä
ja sietokykyä sekä rauhallisuutta ja itsehillintää.
Oppiminen on tärkeää osaamisen kannalta, ja ilman
osaamista ei tule toimeen. Osaamiselta odotetaan nyky-yhteiskunnassa yhä
enemmän. Oppivainen on myönteinen, avoin ja rohkea. Uudet asiat saattavat olla
ensin vieraita ja aiheuttaa ehkä ahdistustakin.
Vastuun kantaminen toisesta ihmisestä on aivan yhtä
tärkeää kuin vastuun ottaminen jostakin työstä tai asiasta. Oikeudenmukainen ja
reilu ihminen toimii toisen ihmisen hyväksi ja arvostaa toisia.
Tavoitteita on maailma täynnä. Jos aikoo saavuttaa
jotain, on oltava suunta. Ihmisen henkinen tasapaino on kytköksissä toimintaan
ja motivaatioon. Pelkkä ”lungisti ottaminen” eivät kauan miellytä, vaikka
silloinhan ihminen on eräänlaisessa tasapainossa. Ahkeruus koituu omaksi
ja kaikkien hyväksi.
torstai 9. helmikuuta 2012
Nykyeduskunnan koostumus murrosvaalien tulos
Eduskunta naisistuu vaali vaalilta
Naisten osuus on noussut yhteiskunnan eri osa-alueilla, myös päätöksenteon huipulla. Eduskunta on ollut kansainvälisesti vertaillen varsin naisvaltainen, vaikka naiskansanedustajien määrä onkin ollut pienempi kuin mieskansanedustajien. Eduskunnassa istuu tällä hetkellä ennätykselliset 86 naista.
Kansanedustuslaitoksen tärkeimmät tehtävät ovat tulleet entistä enemmän naisten ulottuville. Nykyisessä eduskunnassa valiokuntien puheenjohtajiksi valittiin kuusi naista ja kymmenen miestä. Varapuheenjohtajiksi valittiin kahdeksan mieskansanedustajaa ja kahdeksan naiskansanedustajaa.
Eduskuntaryhmien uusiutuminen voimistuu murrosvaaleissa
Parlamentaarinen kokemus mahdollistaa asioihin vaikuttamisessa tärkeiden johtotehtävien saamista ja asiantuntemuksen kertymistä sekä auttavat luomaan politiikassa tärkeitä luottamussuhteita ja kilpailemaan uudelleenvalinnasta uusien kansanedustajaehdokkaiden kanssa.
Noin kolmannes kansanedustajista on vaihtunut neljän vuoden välein. Vuoden 2011 eduskuntavaalien tuloksena eduskunnan koostumus muuttui keskimääräistä enemmän, sillä uusia kansanedustajia valittiin 75 (37,5 %). Yhdeksän kansanedustajaa teki paluun oltuaan poissa edelliseltä vaalikaudelta.
Kolmen suuren sijaan eduskunnassa on nyt neljäs suuri puolue, sillä Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kasvoi 34 uudella kansanedustajalla 39 paikkaan, myös Vasemmistoliiton ja Kokoomuksen eduskuntaryhmiin valittiin runsaasti uusia kasvoja.
Valtiopäiväkokemus laskee puoluekartan murroksessa
Eduskunnassa vallitsee senioriteettiperiaate, ”nokkimisjärjestys”, kansanedustajien välinen hierarkia, jota mitataan valtiopäiväkokemuksella, valtiopäivien lukumäärällä.
Eduskunnan koostumuksen muuttuessa voimakkaasti kansanedustajien keskimääräinen valtiopäiväkokemus on laskenut. Istuvien kansanedustajien keskimääräinen valtiopäiväkokemus on nyt alle kahden vaalikauden pituinen eli 6,4 valtiopäivät.
Eduskuntaryhmien uusiutuminen vaikuttaa myös johtotehtävävalintoihin. Eduskuntaryhmät valitsevat kansanedustajat suureen valiokuntaan ja 15 erikoisvaliokuntaan koko vaalikaudeksi. EU-valiokuntana toimivaan suureen valiokunta ja tärkeisiin erikoisvaliokuntiin, kuten ulkoasiain-, valtiovarain- ja perustuslakivaliokuntaan, ja valiokuntien johtotehtäviin on valittu valtiopäiväkokemuksella mitattuna keskimääräistä kokeneempia kansanedustajia. Valiokuntapuheenjohtajien keskimääräinen valtiopäiväkokemus on11,6 valtiopäivät. Kahdella perussuomalaisella valiokuntapuheenjohtajalla ei ole aikaisempaa kokemusta kansanedustajuudesta. Myös valiokuntien varapuheenjohtajien parlamentaarinen kokemus on ollut keskimäärin korkeampi kuin riviedustajien.

perjantai 6. tammikuuta 2012
Satakunta kaipaa yhteistyötä
Alkaa olla kohtalon hetket Porille ja Satakunnalle. Vaarana on, että tämä seutu jää taantuvien seutukuntien joukkoon, kuten ministeri Virkkunen toi esille.
Korkea työttömyys, nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys sekä syrjäytyminen vaivaavat erityisesti maakunnan keskusta, Pori. Porin pitäisi ottaa tämän seutukunnan kehityksen veturin rooli, mutta vaikeaa se on ollut ja on. Poria ja maakuntaa vaivaa yhteistyön ja yhtä köyttä vetäminen puute. Poria hallitsevat kaksi suurta puoluetta ja maakunta se kolmas suuri puolue, ainakin vielä. Valta-asemien ja nepotismin varjelu on kukoistanut. Yhteistyö keskuskaupungin ja maakunnan välillä ei ole toiminut, karhukaupunkia katsotaan karsaasti, eikä varmasti syyttä. Pori on jäänyt valtion budjettirahojen ja investointien jaossa lapsipuolen asemaan. Porin kohtalon kysymys on yhteistyö maakunnan kanssa.
Tilastojen avulla saadaan näyttämään asiat hyviltä, kun mm. työttömyysastetta ja työttömyyden laatua tai työpaikkojen määrää ja laatua ei oteta huomioon. Huoltosuhteen korjaamiseen löydetään tasan yksi keino: kuntaliitokset. Ikäluokat pienenevät, vanhusväestön osuus kasvaa, tarvitaan työntekijöitä mm. hoivasektorille. Toisten ammattien tarve vähenee, toisten lisääntyy. Syntyykö uusia työpaikkoja ylipäätänsä, vai korvaavatko ne vain poistuneet työpaikat ja tarvitaanko lisää tekijöitä? Tulevaisuuden työt ja työhön tarvittavat kädet jaetaan uudelleen, tarvitaanko lisää työvoimaa ja mihin työvoimapula iskee. Jätetäänkö yli 10 prosenttia työvoimasta käyttämättä aktiiviseen toimintaa ja alueen kehitystasomittausten ulkopuolelle?

lauantai 19. marraskuuta 2011
TE-toimistojen tehtävät nyt ja tulevaisuudessa
Työvoimatoimistot, työnvälitystoimistot, ”työkkärit” herättävät kuulijassaan monenlaisia ajatuksia ja mielipiteitä. Nykyiset TE-toimistot ovat toimineet jo kolmisen vuotta valtion viranomaisena hoitaen työnhakijoiden työllistymiseen ja toimeentuloon liittyviä moninaisia asioita. Tehtävä on katsottu tärkeäksi, ja niinpä työvoiman suojelusta on lainsäätäjän toimesta säädetty Suomen perustuslakiinkin oma pykälä.
Mikä on fyysisten TE-toimistojen rooli tulevaisuudessa, kun yhä suuremmassa määrin työn hakeminen, työllistymispolkujen löytäminen sekä erityisesti työttömyyteen ja työttömyysturvaan liittyvä hallinto hoidetaan sähköisissä järjestelmissä ja nimenomaan työnhakijan oman aktiivisuuden kautta? Mikä on TE-toimistojen palveluiden taso, tarkoitus ja mitoitus nimenomaan palveltavan asiakaskunnan ja veroeurojen tuottavuuden kannalta? Työnhakijoiden omaa aktiivisuutta, yhteydenottoja, avoimia ja kohdennettuja hakemuksia sähköisille asiakirjapohjille sekä masinoitua CVnettiä yms. korostetaan työnhakusuunnitelmia tehdessä. Ns. piilotyöpaikkoja ja ”suhteiden” kautta täytettäviä työpaikkoja on yhä enemmän, ne eivät edes näy työhallinnon rekistereissä ja sivustoilla.
Työvoiman lisääntyvä tarve keskittyy Etelä-Suomeen ja kasvukeskuksiin, joissa myös eri rekistereissä avoinna olevien työtehtävien kirjo on monialaisempaa ja monipuolisempaa kuin muualla maassa.
Laajeneva talouskriisi muuttaa työvoiman tarvetta. Erityisesti pitkittyvä työttömyys syrjäyttää ja on syrjäyttämässä vielä aika monia (työ)elämästä. Työllistämispolkujen läytäminen ei ole pelkästään hallinnointia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)